Mia Immonen

Asuntomyyjä

050 5560828

mia.immonen@vendo.fi

Viidentoista vuoden kokemus kiinteistönvälityksestä on antanut Mialle laajan näkemyksen asiakkaiden toiveista ja siitä, miten ne muutetaan onnistuneiksi asuntokaupoiksi.

Mian mielestä onnistunut asiakassuhde on parhaimmillaan silloin, kun asiakas antaa oman kotinsa myyntiin ja matka jatkuu yhdessä uuden kodin löytämiseen.

Aiempi kokemus sisustamisen maailmasta auttaa asiakasta visualisoimaan myytävästä kohteesta juuri ostajalle sopivan. Usein yhteistyö jatkuukin uuden asunnon hankinnan jälkeen myös sisustamisen merkeissä.

Mian osallistuminen erilaisten uudisrakennuskohteiden rakentamiseen alusta loppuun on tuonut arvokasta lisäosaamista asuntojen välittämiseen. Rakentamisen eri vaiheisiin sekä lainsäädäntöön ja lupaprosesseihin perehtyminen on syventänyt hänen asiantuntemustaan ja pitänyt työn mielenkiintoisena sekä monipuolisena.

Mialle asunnon hankinta on aina suuri muutos ja merkittävä investointi. Työn palkitsevimpia hetkiä ovat ne, kun asiakkaiden unelmat toteutuvat.

Vapaa-aikaa ja työtä Mian on vaikea erottaa toisistaan – eikä se tosiaankaan ole huono asia. Ne kulkevat luontevasti rinnakkain. Luonteeltaan Mia on utelias ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Hän seuraa aktiivisesti ympäristöään ja saa siitä jatkuvasti uusia ajatuksia ja inspiraatiota työhönsä.

Parasta rentoutumista Mialle ovat matkustelu ja perheen kanssa vietetty aika. Jalkapallo on kulkenut mukana pitkään – aiemmin kentällä pelaajana ja nykyään lasten harrastusten myötä kentän laidalla kannustajana. Joukkuepelaamisen tilalle on tullut kuntosaliharjoittelu, ja parhaat omaan hyvinvointiin varatut hetket löytyvät aikaisista aamuista.

Ystävät ovat Mialle tärkeitä, ja hänen kotinsa ovet ovat aina avoinna. Ruokapöytää jatketaan sitä mukaa, kun vieraita saapuu.

Mia auttaa sinua kaikissa asunnon myyntiin, ostoon ja vaihtoon liittyvissä kysymyksissä. Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä juuri sinulle paras ratkaisu.

Varaa maksuton arviokäynti


    Myytävät kohteet